keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kukkaloistoa elokuussa


Terassilla minulla on jo kolmatta vuotta kaksi margaretakukkaa. Olen tykännyt näistä kun kukkivat koko kesän eivätkä hermostu jos kerran pari vähän kuivahtavat kunhan suurinpiirtein muistaa kastella sään mukaan. 

Harmi vain tänä vuonna ne näyttävät vähän kärsineiltä, niinkuin monet muutkin kukat. Kesäneilikkakin kukki pari viikkoa mutta nyt se tekee ahkerasti pelkkiä nuppuja, jotka eivät sitten aukeakaan, pöh.



Pihassamme alunperinkin ollut rusopajuangervo taas voi paremmin kuin koskaan. Kaunishan se on, mutta se vaan leviää vuosi vuodelta lisää ja taitaa olla läpimitaltaan jo useamman metrin. Päätimmekin karsia sitä reilusti kivetyksen avulla. 


Kylvin pikkuruisia unikonsiemeniä puulaatikon täyteen alkukesästä ja nyt ne vihdoin kukkivat. Olin tosi iloinen löytäessäni ensimmäisen kukkasen ja nyt ruukku on täynnä kukkia ja nuppujakin riittää. Saisikohan nuo vielä jotenkin talvehtimaan?


Kuunlilja on kukkinut kauniisti herkkine kukkineen.


Lilat kukkivat myöhään mutta ihan hyvin, paitsi varjossa olevat jäivät pieniksi. Jännää huomata miten erilainen kukinto voi olla eri kesinä. Tuon hauskan lintupallon muuten toimme aikoinaan Tsekin rajalta automatkalta. Olimme menossa Müncheniin ystäviemme luokse ja veimme heille samanlaisen tuliaisiksi. Harmi vain emännällä oli jo useampi samanlainen puutarhassa!


Pari vuotta sitten istutin viisi aurinkonauhuksen tainta aurinkoiseen kukkapenkkiin talon edustalle ja vain yksi jäi henkiin. Vaan sekään ei ole kukkinut tähän asti. Olin tosi iloinen nähdessäni siinä nuppuja. Tosi pitkään kukkikin. Onneksi ne muut taimet eivät säilyneet, eipä tuohon kukkapenkkiin muuten muuta mahtuisikaan.


Tämä ihana keltainen kukkapuska (jonka taimen sain viime vuonna) kukkii hyvin ja olen siitä tosi iloinen. Mikähän sen nimi on tunnistaako joku?


Niin, ja se elämänlanka...jota puutarhamme oli ihan täynnä 4 vuotta sitten. Ei siitä eroon ole päässyt vieläkään. Se meinaa jyrätä osan vadelmista vallan kokonaan. Nättihän se on ja annankin sen kasvaa aitaa myöten mutta muualta nypin pois.


Ystävän puutarhassakin olen päässyt kuvailemaan. Hänellä riittääkin erikoisia, myös ulkomailtakin tuotuja kukkia pihassaan. 





22 kommenttia:

  1. Ihania kukkia ja niitten kuvia. Upea tuo tummanliila pisamakello! Kasvi, jolla pienet keltaiset tähtimäiset kukat on syyskaunosilmä. Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Your flowers are so beautiful. Loving the little bird ornament. What a great idea to have a bed full of poppies. Your "clematis" looks like bindweed something I have a constant battle with too especially in my front garden!
    Have a wonderful Wednesday :0

    VastaaPoista
  3. Meidän piha on ollut tämän kesän vähän retuperällä. Ensin oli matkakuu ja sitten kaikki muu on vienyt muassaan. Ensi kesänä sitten saan toivottavasti jonkun inspiraation ja meilläkin kukkii ja kasvaa paremmin ja runsaammin.

    VastaaPoista
  4. Eine sehr schöne Fotoserie mit schönen Blüten...
    Liebe Grüße, Karin

    VastaaPoista
  5. Upeaa kesäistä kukkaloistoa! Unikko oli todella suloinen <3! Ihanaa elokuuta =).

    VastaaPoista
  6. Kaunista kukkaloistoa. Ihailen kovasti kaikkien viherpeukaloiden taitoja ja kauniita lopputuloksia :)

    Kiitos että vinkkasit Valokuvatorstai-blogista. Sinne on nyt elokuuni lisätty :)

    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kukkaloistoa! Silti tuo ensimmäinen, mustavalkoinen, on eniten mieleeni, todella kaunis kuva.

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja ihanan värisiä kukkia. Unikon siemenet ovat mulla itäneet, mutta tänä keväänä ei. Yleensä ne ovat tosi helppoja kukkia.
    Elämänlanka on tavallaan kaunis, mutta ärsyttävä kun kietoutuu joka kasvin ympärille.

    VastaaPoista
  9. Rusopajuangervon leikkaamme alas miltei joka toinen vuosi ja kyllä se kukkii taas joka vuosi. Versot kasvavat nopeasti.

    Margaretat ovta mökillä joka kesä portaiden vieressä. Ne ovat kestäviä, kun muistaa niitä nyppiä ja kastella silloin tällöin.

    VastaaPoista
  10. This is a great series of photos.
    Thank you for joining up at http://image-in-ing.blogspot.com/2016/08/a-little-dab-of-color.html

    VastaaPoista
  11. Aikamoinen kukkaloisto teillä kukoistaakin! Meillä on vuosi vuodelta karsittu kasvistoa sekä täällä kotona että Sauvon farmilla - ja minulta se onnistuu ihan yrittämättä. Mutta nyt on alkanut tehdä mieli vähän istutella sipuleita syksymmällä;)
    Ihanaa elokuuta sinne!

    VastaaPoista
  12. Such a fantastic garden! I love the colors and different petal shapes.

    VastaaPoista
  13. Kukista en mitään ymmärrä, muuta kuin ihastella niitä. Tuo Elämänlanka on todella hurja kukka ja se on täällä vallannut puistoissakin jo valtavat alueet, ihan nätti juuri erään naapurin aitaa vasten, mutta hui miten se kuristaakin muut kasvit.

    Iloa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  14. Elokuun kukkien väriloistoa, ihanat liljat!

    VastaaPoista
  15. Suvituulian käsityöpaja: Kiitos!

    riitta k: kiitti, arvelinkin että sinä tunnistat!

    Prunella Pepperpot: Thanks :D

    Satu Kukkaiselämää: Kiitti, etupihan liljat kukkivat kauniisti mutta tuolla varjossa eivät tänä vuonna.

    Paluumuuttajar: Jokainen kesä on erilainen, se on selvä että jos on aina menossa puutarha jää kakkoseksi.

    Karin M: Danke Karin!

    Katinka: Kiitos, ihanaa elokuuta sinullekin!

    Oikeasti aikuinen: Kiitti. En katso itseäni viherpeukaloksi vaikka olenkin nyt aika innoissani puutarhasta. Jatkuvaa opettelua ja kokeilua tämä on, mutta tosi kivaa!

    Pauliina: Kiitos, minäkin pidän siitä kuvasta :D

    tuijankortteilua: Kiitos.

    pappilanmummo: Margaretoja minullakin on ollut jo monena vuonna mutta tuntuu että tänä vuonna ne ovat kasvaneet huonommin kuin muulloin.

    NC Sue: Thank you Sue!

    Lady of the Mess: Isossa puutarhassa on aina jotain vaikka suurin osa noista onkin tuossa etupihalla. Sipuleita taidan laittaa minäkin syksyllä taas lisää :D

    bettyl-NZ: Thanks :D

    Pieni Lintu: Kiitokset!

    Tiia K: Hih, joo elämänlanka on hurja kasvi...

    Tellu Tom: Kiitos :)

    Leila: Kiitos!

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia! Tuli jotenkin energinen olo näitä katsellessa. :)

    VastaaPoista
  17. Ihana värimaailma kuvissasi. Kukkaloistoa! Kaunis elokuu!

    VastaaPoista

Kiitos! ♥ Thank You ! ♥ Danke! ♥ Gracias! ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...