tiistai 19. syyskuuta 2017

Houkuttelevat ruskeat sienet


Näin eilen hyvän sienipaikan aamuisella koiranulkoilutusreitillä. Otin tänään kameran mukaan ja huomasin, että joku olikin jo ehtinyt potkia jättimäisimmät sienet hajalle. No, kuvasin silti.


En tiedä mitä nämä ruskeat sienet mahtavat olla...tattejako?







 Osa näytti ihan herkulliselta mutta suurin osa jo parhaat päivänsä nähneiltä. 

Osallistun näillä sienikuvilla Pieni Lintu -blogin makrohaasteeseen, aihe on ruskea. Käy linkistä kurkkaamassa muiden ruskeat aiheet!


15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mitä sieniä ovat, mutta eivät ainakaan tatteja. Tateissa on pillit, ei heltat.

pappilanmummo kirjoitti...

En tunnista sieniä kuin varmasti kolme lajia: kantarellit, suppilovahveerot ja mustatorvisienet. Ehkä sentään myös herkkutatin ja kasvarouskut.

Leena kirjoitti...

Juu. Ei ainakaan tatteja.

Olivat tainneet olla jollekin ohikulkijalle samanlainen houkutus kuin minulle lapsena syysaamujen ensimmäiset jäätyneet vesilätäköt. Ihan pakko kokeilla kengän kärjellä sitä ihanaa rasahdusta.

Rita A kirjoitti...

Hienot lähikuvat ⭐️

Näin kerran mitä kauneimman kärpässienen ja otin kuvan. Seuraavan kerran kun siitä kuljin joku oli potkinut sen hajalle. Ei kiva. Pöh sentään. Edellinen kommentoija saattaa olla oikeassa... sienet ovat olleen jonkinlainen houkutus.

Kivaa keskiviikkoa !

Matkatar kirjoitti...

Anonyymi: Ahaa kiitos! No en ajatellut lähteäkään niitä keräämään. Itse asiassa en tunnista varmasti kuin kanttarellin joten muihin en koske :)

pappilanmummo: No tuossahan on jo reilusti enemmän kuin minulla! :D

Leena: Selvä kiitos! Niimpä, kyllähän sen ymmärtää että houkuttaa lähteä tallomaan :)

Rita A: Kiitos! Juu mielelläni minäkin jätän sienet ja kukat paikoilleen jotta niitä saisi ihailla muutkin...

SusuPetal kirjoitti...

Sieniä en tunnista, mutta sen tunteen kyllä muistan, kun lapsena piti hypätä sienten päälle! Nyt se loikkiminen on jäänyt :D

Pieni Lintu kirjoitti...

Mua harmittaa kun ihmiset potkii söpöt sienet rumiksi..esim. kärpässienet. :(

Taina K kirjoitti...

Upeat nuo kuvat hattujen alapuolelta!<3 Olen muutaman upean käspässienen nähnyt, josko saisin näistä inspiksen kuvaamiseen.:)
Kivaa keskiviikkoa!

Päden paja kirjoitti...

Hienoja kuvia!😍 En minäkään kyllä sieniä/tatteja tunnista kuin ihan ne yleisimmät:) Muistan että lapsena oli jotain sellaisia kummallisia savusieniä metsässä mitä piti "varoa", jos ne hajosi niin johan pöllähti pilvi ilmaan...yhtään en tiedä mitä ne oli:)

Matkatar kirjoitti...

SusuPetal: Juu lapsena tekee mieli tehdä kaikenlaista hassua! Me keräsimme velipoikien kanssa sammakonkutua purkkeihin. Voin vieläkin tuntea käsissäni miltä se kutu tuntui...

PieniLintu: Juu onhan se ikävää. Tai jos tienpientareet ajetaan ihan kaljuiksi juuri kun niissä on kauniita kukkia...

Taina K: Kiitos! Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

Päden paja: Kiitos! Minullakin on mielikuva noista oudoista sienistä...huh!

kristiina kortelahti kirjoitti...

Olen huono tunnistamaan sieniä, mutta kauniit kuvat olet ottanut kuitenkin noista tunnistamattomista!

Suvituulian kasityopaja kirjoitti...

Ei hajuakaan näistä sienistä, mutta hienot kuvat!

Gert Jan Hermus kirjoitti...

A very nice series. I love your work!!

Greetings from the Netherlands!
Gert Jan
www.gertjanhermus.nl

Satu V/SatunNaiselämää kirjoitti...

Käytiin joskus muksuna naapurin pihassa potkimassa sieniä...jälkeenpäin ajateltuna typerää, kun se mummeli olisi varmaan tehnyt niistä sienistä jotain. Enpäs tiiä, mitä sieniä nuo ovat.

Anna / Kätteni Jäljillä kirjoitti...

Hienot kuvat olet sienistä ottanut! En kyllä minäkään tiedä mitä ovat. Näyttävät vähän jonkin sortin rouskuilta, mutten löytänyt ihan samanlaisia kun koitin tutkia. Hmm, mysteerisieniä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...