perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kukkapäivitystä


 Eletään kesän parasta aikaa. Vaikka auringon lämpöä ei niin paljon tänä(kään) vuonna ole meille suotu, luonto on kuitenkin ihanan rehevässä kunnossa. Kaikki kukkii tavallista myöhempään, mutta kuitenkin. Meidänkin vanha-uusi puutarhamme on nyt parhaimmillaan. 

Kuka muistaa kun viime vuonna kehuin omistavani unikkopellon? Tänä kesänä unikot kukkivat jo näin aikaisin, viime kesänä siis vasta syyskuussa. Olisikin kivaa jos kukkia riittäisi vielä pari kuukautta, ne ovat niin lemppareita!


Ah niinkuin pionitkin...ne ovat niin kauniita kuivuessaankin. Pakko tuoda sisällä nuupahtaneet pionit vielä terassille ihailtavaksi.



Kokeilin viedä varjoliljojakin sisälle maljakossa. Mutta ne haisevatkin niin pahalle, ettei siitä tullutkaan mitään. No, rapunpielessä haju ei haittaa.


Tiikerinliljojakin on saanut odotella tänä vuonna. Minulla on niitä tosi aurinkoisessa paikassa sekä omenapuiden alla varjossa. Ihmeekseni varjopaikalta aukesi muutama kukka aiemmin. Olisiko pitänyt kosteasta kesästä huolimatta kastella lisää aurinkopenkkiä? Matalammat varret näissä kyllä on varjossa...


Uusin tulokas puutarhassa on tämä kurjenmiekka -tai iriskö tämä on? Istutin 5 sipulia viime vuonna sinne samaiseen varjopaikkaan (iso penkki). Kaikki ovat tehneet hyvät alut, mutta vain yksi kukka tuli, niisk. Vaan on se kyllä kaunis!


Olisiko kellään hyviä vinkkejä mikä kukka viihtyisi varjoisammassa paikassa?

Linked to:



12 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat kuvat. Meillä Itä-Suomessa kukkii juhannusruusu nyt.

Satu V/SatunNaiselämää kirjoitti...

Hienoja kuvia. Äh, toivottavasti saat vastauksen kysymykseesi...mä en siis tiedä kukista mitään!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kauniit kukat. Minä kävin tällä viikolla sellaisessa puutarhassa, että oksat pois. Tuli kyllä mieleen, että voi kun omistaisi viherpeukalot, niin taikoisin tähän kukkivan unelman ympärille.

Varpuslintu kirjoitti...

Onpa nättejä kuvia! <3 Unikot ovat myös yksiä suosikkikasveistani, ja haluaisin joskus oman pihan, jossa kukkii kymmenittäin unikkoja. :D

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Kauniita kuvia. Mä toin sisälle pionin nupun. Sain ihailla sitä aika kauan, kun se aukasi nuppunsa pikkuhiljaa. Tuolla ulkona ne tahtovat vain maata pitkin maata, kun en oo laittanut tukea.

Екатерина Балагурова kirjoitti...

Your flower potraites are great!

Piia kirjoitti...

Ihania kukkia! Unikot ovat upeita :)

Tillariina K. kirjoitti...

Upeita kukkakuvia!

Päden paja kirjoitti...

Niin kauniita kuvia ja upeita kukkia! Voi kun tuo kesä vaan jatkuisi ja saisi nauttia kesän kauneudesta/vehreydestä pidempään:) Mukavaa kesäiltaa sinne!

Matkatar kirjoitti...

enkulin käsityöt: Kiitos. Huh onpas eroa!

Satu V: Kiitos

Paluumuuttajatar: Vau, upeissa puutarhoissa on kiva vierailla.

Varpuslintu: Kiitos!

tuijankortteilua: Kiitos! Joo meilläkin oli pionit niin suuria ja painavia että laahasivat maassa, ei tullut ostettua tukia vieläkään...

Екатерина Балагурова : Thanks!

Piia: Kiitos :)

Tillariina: Kiitos sinulle!

Päden paja: Kiitos kiitos. Ihania kesäpäiviä sinullekin.

Taina K kirjoitti...

Onpa upeat kuvat!<3 Puutarha on nyt kauneimmillaan, tosin pionit taisivat mennä meillä jo, ja unikot ovat vasta varsina minulla.:D Noita varjoliljoja voisin ottaa lisää, kun kukinta on ohi, jos niitä vielä liikenee?:)

Matkatar kirjoitti...

Taina K: Kiitos! Juu kyllä niitä varjoliljoja vielä liikenee, katselinkin tuossa jo että niitä on vieläkin liikaa vaikka kauniita ovatkin :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...