maanantai 30. tammikuuta 2017

Instagramkooste tammikuu


Pientä kuukausikoostetta taas vaihteeksi. Käytin tähän Instakuviani, minut löytää sieltä nimellä @nauranauringolle. Taitaa monesti päivittyä tiheämpään kun blogi, ainakin enemmän reaaliajassa.

Alkukuusta meillä oli nuorisoa kyläilemässä ja kiertelimme heidän kanssaan joka puolella, myös keskustan ulkopuolella. Kävimme Tibidabon vuorella huvipuistoalueella ja ihailimme kaupunkia maailmanpyörästä käsin. Jatkoimme kävelellen matkaa vanhan kummitushotellin raunioille, ja sieltä kauniille vanhoille lähteille ja vielä lisää vuorta alaspäin kunnes hyppäsimme bussiin josta pääsimme junalla takaisin keskustaan.


Teimme pitkän kävelyretken nuorten kanssa myös Mont Jüicille jossa kävimme ensin kaktuspuistossa, sieltä kiipesimme ylös linnoitukselle saakka ja jatkoimme matkaa sen takakautta kävellen. Löysimme puolesta välistä matkaa mainion terassin jossa söimme maistuvaa grillikanaa auringonpaisteessa kuunnellen hauskaa taustamusiikkia. Retkemme jatkui Mont Jüicin hautausmaan kautta Olympiastadionille ja sieltä alas kauniita tuttuja paikkoja tutkien.


Lähes jokainen aamu tammikuussa on alkanut samalla tavalla: Sirin kanssa Ciutadellapuistossa. Useimmiten ilma on ollut ihanan aurinkoinen, kovin montaa sadepäivää ei tälle kuulle sattunut mutta tavanomaista kylmempää on kyllä ollut.




Collserolan kauniita maisemia on tullut käytyä ihailemassa myös muutaman kerran.


Tuo betonikala löytyi ihan läheltä, se on kiinni sellaisessa puolen metrin pylväässä. Ihmettelimme kun ei ole aiemmin osunut silmään. Täällä on kiva tapa tehdä katutaidetta minne sattuu, hauskaa kun kadut ja seinät elävät koko ajan -tykkään!


14 kommenttia:

  1. Onpa kivoja kuvia! Hellyttävin on tuon suloisen lemmikkisi kuva, jossa väsähtänyt nelijalkainen kerää voimia ja uinuu korissaan. <3

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva katsella kuvia. Toi fin-kala oli hauska.
    Kaktuspuistossa olen käynyt Lanzarotella, minusta oli kaunista.

    VastaaPoista
  3. Tuolla kelpaa kävellä ja nauttia lämmöstä. Ihanaa alkavaa helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Siellä ei varmaan kuvattava lopu ihan heti. Kaunista!

    VastaaPoista
  5. Piipe: Kiitos! Juu Siri näyttää niin hellyttävältä nukkuessaan <3

    riitta k: Kiitos :D

    marliska: Kiitti, kaunista on minustakin!

    tuijankortteilua: Kiva, minäkin olen joskus käynyt Lanzaroten kaktuspuistossa :D

    Kristiina Kortelahti: Kiitos sinulle samaa!

    Satu / talossano23: Juu ei lopu ei, ongelma vaan on että tähänkin välillä turtuu!

    Pieni Lintu: Kiitti! :D

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia! Kiva oli nähdä tuttujakin paikkoja kuvissasi. Mukavaa helmikuun alkua teille sinne pohjoisempaan!

    VastaaPoista
  7. Hauska tuo betonikala. Ihania tunnelmia, kaunista ja mikä parasta, aurinko <3 Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Hitunen: Kiitos! Mukavaa helmikuuta sinullekin Andalusiaan!

    Tiia: Juu aurinko on aina parasta :D Toivotaan sitä paljon ja pian sinne Suomeenkin!

    VastaaPoista
  9. Vähänkö olisikin jännää päästä käymään kummitushotellissa tai -talossa!
    Aurinkoa helmikuuhusi :)

    VastaaPoista
  10. Meijänkin koirulit on söpöjä nukkuessaan...ei vais, onhan ne nyt toki muutenkin =).

    VastaaPoista
  11. Meillä on ohjelmassa tänään vihdoin tuo kummitushotelli, ellei ala sataa! Samppa on pyöräillyt siellä päin satoja kertoja, mutta minä en ole koskaan vielä käynyt. Toivottavasti tänään päästään :)

    VastaaPoista

Kiitos! ♥ Thank You ! ♥ Danke! ♥ Gracias! ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...