torstai 23. helmikuuta 2017

Lempparini valkosipuli



Valkosipuli on lempimausteeni, ja sitä tuleekin laitettua lähes kaikkiin ruokiin. Ainoastaan kalan kanssa en ole oikein tottunut sitä käyttämään. 



Valkosipulin erilaisiin terveysvaikutuksiin on uskottu tuhansia vuosia, sen on uskottu lisäävän voimaa ja kestävyyttä sekä auttavan moniin vaivoihin. Varsinaisesti lääkerohtona en ole sitä koskaan kokeillut, mutta voisi olla hyvä juttu tutustua valkosipulin moniin hyödyllisiin käyttötarkoituksiin tarkemmin.

Mikä on sinun lempimausteesi?

Mukana Pienilintu -blogin makrohaasteessa, aiheena Mauste

Pst! Muistathan Mustaa ja Valkoista valokuvaushaasteeni täällä blogissa!


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mustaa ja valkoista: vapaa


Kiitos edelliseen haasteeseen osallistuneille!

Hieman ollut viime aikoina inspriraatiopulaa niin blogin kuin kuvaamisenkin kanssa (kaikenlaista muuta puuhaa) joten tällä kertaa aihe tuli vastaan kävellessäni kadulla. Mukanani oli vain kännykkä mutta halusin ikuistaa nämä siivet lukuisista ohikulkijoista huolimatta. Ne koskettivat minua jotenkin, eivät niinkään siksi, että linturaasu oli kuollut ja ehkä muiden lintujen syömä, vaan näin jäljelle jääneen linnunraadon hurjan kauneuden.

Tuntui, että siivet puhuttelivat minua jotenkin. Ehkä entisajan intiaanit olisivat pitäneet näkyä enteenä tulevasta elämänmuutoksesta tai jostain muusta vastaavasta.

Sanotaan että "vapaa kuin taivaan lintu". Lentäessä linnusta varmaan tuntuukin vapaalta, mutta entä kun lintu kuolee ja vain siivet jäävät jäljelle? Minusta se symbolisoi vielä edelleenkin vapautta, siksi uusi aihe onkin:

vapaa




1. Sinulla on kaksi viikkoa aikaa osallistua haasteeseen.
2. Mukaan pääsee yhdellä tai useammalla itseottamalla kuvalla.
3. Vain M/V kuvat hyväksytään ellei esim. kolmatta väriä ole erikseen mainittu. 
4. Linkitäthän suoraan postaukseesi, ei blogin etusivulle.
5. Osallistu aiheeseen mieluummin uusilla kuvilla.
6. Käy halutessasi muiden osallistujien blogeissa ja jätä kommentti vierailustasi.

For foreign participants:

The subject for this Black and White -challenge is: free

1. You have two weeks to participate to the challenge.
2. You can share one or more photos with us.
3. Only B/W images are accepted unless e.g. a third color is specifically mentioned.
4. Link directly to your post`s url, not the blog`s homepage!
5. Participate rather with new images.
6. Visit the blogs of other participants and leave a comment of your visit.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Santa Eulalia: Helvetti valloillaan


Viime viikonloppuna oli jälleen paikallisen suojeluspyhimyksen Santa Eulalia juhla. Ympäri kaupunkia oli kauniita valoesityksiä, kulkueita, tanssi- ja musiikkiesityksiä.

Huhuu -onko tuolla nurkassa kummitus?


Eniten odotimme lauantai-illan Correfocs-kulkuetta, josta ei ääntä, valoja tai sähikäisiä tänäkään vuonna puuttunut. Täältä löytyy juttuni samaisesta kulkueesta parin vuoden takaa. Harmi vain tällä kertaa en ehtinyt päästä kameroineni niin hyvälle paikalle kuin silloin...


Ensin tulivat rummuttajat ja loivat suureen väkijoukkoon tiivistä tunnelmaa rytmikkäällä esityksellään. Sitten aukiolle kerääntyi joukko huppupäisiä tyyppejä sähikäiskepit käsissään...


...ja sitten räjähti. Mieletön pauke ja sähinä ympäriinsä sai ihmiset siirtymään aika äkkiä muutaman askeleen taaksepäin.






Jossain vaiheessa joukkoon tuli myös lohikäärmeitä, paholaisia ja muita örriäisiä, mutta tulisuihkeet olivat niin kirkkaita ettei kaikkea edes ehtinyt nähdä.



Olipas taas hauskaa!

lauantai 11. helmikuuta 2017

Seikkailua vuoristossa


Torstaina pääsimme jälleen vihdoin retkeilemään. Ilma oli mitä ihanin; oli tosi kirkas auringonpaiste koko päivän joten valohoito oli taattu. 

Suunnistimme ystävän laina-autolla Sant Miquel del Fain luostariin, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Jo matkalla oli pakko pysähtyä ihastelemaan henkeäsalpaavan kauniita näköaloja.


Luostari näkyi tuolla taaempana ja tie sinne alkoi olla jo aika jyrkkää. Miksiköhän ihmeessä luostarit ovatkin aina niin syrjäisissä paikoissa? Että houkutukset olisivat mahdollisimman kaukana?

Sant Miquel del Fain luolakirkko on peräisin ajalta 997jKr. Nykyään luostarialue on museona ja siellä järjestetään häitä ja muita juhlia.

Kahdeksan euron sisäänpääsymaksulla pääsi ihastelemaan monta eri paikkaa, mutta kartta ei kertonut välimatkoista mitään. 









Paikka oli hyvin seesteinen ja rauhallinen. Siellä oli kallioon hakattu kirkkokin ja joka puolella tuntui tiputtelevan vettä pienistä vesiputouksista.


Polulta poikkesi jyrkät raput alaspäin, ja niitä pitkin pääsi tutustumaan upeisiin tippukiviluoliin.




Luolien jälkeen käppäilimme jälleen rinteen reunapolkua, ja yht`äkkiä Siri alkoi haukkua penkillä istuvaa hahmoa. Taisi olla oudon liikkumaton. Se oli katalaanikirjailija Josep Plan muistoksi pystytetty patsas. 1900 luvulla monet kirjailijat huomasivat paikan romanttisuuden ja ispiroituivat siitä.




Matka jatkui viehättävää reittiä vesiputouksen taakse. Siellä oli joku kuvausryhmäkin tekemässä jotain videota. 

Oli hienoa kävellä tuolta putouksen takaa, en ole ennen päässytkään. Elokuvissa ne ovat aina suuria pauhaavia putouksia, tämä oli kapeampi mutta jatkui alas saakka.




Polun päässä oli pieni kappeli upealla paikalla. Ajattelimme että se olisi hieno paikka vaikka kesämökille -suojaisa aurinkoinen paikka missä kasvimaa. 


Kappelin pihasta pääsi "Les Tosques" lepakkoluoliin maan alle. Sinne piti laittaa hassu kypärä päähän koska se oli matalampi kuin aiempi tippukiviluola.




Odotin että luola olisi täynnä lepakoita mutta taisivat olla hyvin piilossa luolan uumenissa. Harmi! Oli kuitenkin aika jännä paikka. Tosi jyrkät portaat johdattivat meidät loppupäässä takaisin maanpinnalle.


Kävelimme takaisin luostarille samaa kivaa reittiä. Luostarilta suunnitelmissa oli lähteä etsimään pidempää vaellusreittiä mutta aloimme olla nälissämme.

Jatkoimme autolla vielä ylöspäin vuorelle ja löysimme ravintolan joka mainosti näköalaa Pyreneille. Okei, pilkistiväthän ne Pyreneet vähän pusikon takaa!

Ravintola taitaa jäädä mieleen. Se oli nimittäin aito kotoisa katalaaniravintola, joka tuntui jämähtäneen jonnekin 80-luvulle. Taustalla soi 80-luvun musiikkia, olimme ainoat asiakkaat suuressa salissa ja paikalla oli vanha rouva tarjoilemassa ja vanha pappa kokkina. Fiilis oli kuin Hotel California -biisissä!

Veljeni Marko ja vieraamme Petra tilasivat paikallista butifarra -makkaraa, jotka mummo grillasi ravintolan huoneen takassa. Me löysimme miehen kanssa listalta kanankoivet. Ne olivat aika tavalliset mutta alkuruoaksi syömämme kasviscrepes oli tosi herkullista.





Tuntuu että kevät on pikkuhiljaa hiipimässä jo näille main. Ihanaa!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!



tiistai 7. helmikuuta 2017

Kukon vuotta juhlimassa


Kiinalaisessa kalenterissa vuosi vaihtui jo pari viikkoa sitten mutta juhlallisuuksia riittää vielä ympäri maailmaa. Viime viikonloppuna täällä Barcelonassa oli perinteen mukaan kiinalaisten Uuden vuoden kulkue. Kävin veljen kanssa katsomassa sitä, hän näki sellaisen ensimmäistä kertaa, minulle taisi olla jo kolmas kerta.










Kuten kuvista näkyy, kulkueessa tapahtui vaikka mitä, oli lohikäärmeitä, monenlaisia tanssijoita, rummuttajia, koululaisia...ja tietenkin jättiläisiä koska Kataloniassa ollaan.




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...